torstai 26. lokakuuta 2017

Lapsuuteni Harmonitehdas

Harmonitehdas lapsuuteni asussa, harmaa suuri ovi porttien takana johti puusepänverstaalle.Ylimpänä olevat täyspyöreä ja kaksi neliömäistä ikkunaa kuuluivat asuntoomme. Taustalla purettuja puurakennuksia.
Kuva vuodelta 1973, Kuvaaja Taito Mörk, K-S Museo
Ollessani kahden kuukauden ikäinen vuonna 1963 muutimme nykyisestä Jyväskeskuksen talosta Hannikaisenkadulle Harmonitehtaan taloon. Isäni työskenteli Valiolla, ja Valio oli saanut rakennuksen testamenttilahjoituksena, sillä ajatuksella, että vakavaraisena yrityksenä se pystyisi rakennuksen säilyttämään, ja sijaitsihan rakennus ihan meijerin vieressä. Rakennuksessa toimivat Valion maalarinverstas, puusepänverstas ja autokorjaamo. Toisessa kerroksessa oli neljä työsuhdeasuntoa sekä kiertävän konsulentin yksiö.

Minä soittamassa pianoa ruokahuoneessamme
nykyisessä Aapeli-Kabinetissa. Violetti väri taustalla,
jota asunnossamme oli käytetty melko
yleisesti. Oma kotialbumi.
Käsittääkseni remontin rakennukseen suunnitteli silloin vastikään nuorena arkkitehtinä Valion rakennusosastolla aloittanut Matti K. Mäkinen, joka myöhemmin vaikutti mm rakennushallituksen pääjohtajana ja Oulun Yliopiston arkkitehtuurin professorina. Hän menehtyi hiljattain. Meidänkin asunnossamme oli kokomusta kylpyhuone, ja muuten asuntoa karakterisoi tumman violetti perussävy, paria kullankellertävää tapettia lukuunottamatta. No, oli meillä perusvalkoistakin. Tämä kerrostuma katosi lähes kokonaan, muutamia fragmentteja lukuunottamatta, kun rakennuksesta tuli grafiikan paja. Myöhemmin Matti K suunnitteli Jyväskylään Valion konttori- ja meijerirakennukset, joiden valmistuttua muutimme pois Harmonitehtaalta ja taisi hän jollakin tasolla isäni kanssa ihan ystävystyäkin. Ehkä siihen edesauttoi pitkä yhteystyö aina Harmoonitehtaalta alkaen kuin myös että molemmat olivat varsin pedantteja henkilöitä. Siten Matti K on yllättäen tullut olleeksi osallisena omiin merkittäviin elämänmuutoksiini Jyväskylässä ja Jyväskylästä muuton jälkeenkin, sillä hän opetti minua myöhemmin Oulussa ja asui siellä jopa samassa rappukäytävässä.





Ensimmäinen koulupäiväni Hannikaisenkadun
puoleisen pääoven edessä. Oma kotialbumi.
Asuntomme sijaitsi talon toisessa kerroksessa, niin kuin muutkin asunnot. Sinne oli sisäänpääsy sekä pihan, että kadun puolelta. Pihan puolista sisäänkäyntiä käytimme enemmän, eli kuljimme keittiön kautta. Pääportaasta kuljettiin tärkeimpien tapahtumien yhteydessä, kuten ensimäiisenä koulupäivänä. Pihan puolen parvekkeelta oli hyvä testata superpallojen ominaisuuksia, miten hyvin ne pomppasivat parvekkeelle takaisin. Parveke sinänsä oli naapurin kanssa yhteinen, mutta tämä järjestely toimi hyvin.

Ruokahuoneemme ja salimme ovat nykyisin kabinettikäytössä, grafiikan pajan aikaan ne olivat taas galleriakäytössä. Sen sijaan keittiömme, olohuoneemme ja yläkerran makuuhuoneemme on grafiikan pajan remontin yhteydessä erotettu muusta asunnosta, ja ainakin jossain vaiheessa ne toimivat läänintaiteilijan asuntona. Myöhemmin, kun itse toimin Lapin läänintaiteilijana mietin, miten mielenkiintoisella tavalla asiat joskus voivat nivoutua.


Myöhemmin olohuoneemme ja ruokasalimme toimivat näyttelytiloina.
Tämän seinän takana sijaitsi oma huoneeni.
Kuvaaja Naoji Ishiyama

Samalta kuvaajalta näkymä toisesta kulmasta, vanhasta olohuoneestamme
kohti ruokahuonettamme galleria-ajalta. Vasemmalta ruokahuoneesta meillä oli ovi, joka johti pihan
puoleiseen huoneeseen, mutta grafiikan pajan remontin yhteydessä nämä
tilat erotettiin toisistaan. Seinän palasen takana on nykyisinkin tallella oleva vihreä kaakeliuuni, jonka vierestä ovi pihan puolelle meni. Avoinna oleva ovi takana vei keittiöön ja sen takana oli mustaksi kaakeloitu kylpyhuoneemma.
Kuvaaja Naoji Ishiyama.

Yläkerran makuuhuoneeseemme kuului julkisivussa korkealla näkyvä täyspyöreä ikkuna ja sieltä pääsi ullakolle, joka oli lapselle äärettömän kiehtova maailma ja josta löytyi naapurin lasten kanssa hyviä piiloja salakielisille viesteille. Ruokasalissamme oli nykyisinkin tallella oleva vihreä kakluuni, mutta myös yläkerran makuuhuoneessa oli kakluuni, tosin pienempi ja väriltään punaruskea. Molemmat olivat toimivia.

Asuntohan oli aivan ihana. Periaatteessa oli järjetöntä asua niin kauan niin kalliissa vuokra-asunnossa, mutta kieltämättä, vaikka sitkeästi kuljimme asuntoesittelyissä, niin mikään ei olevan kotimme rinnalla tuntunut yhtään miltään. Ja niinpä maksoimme kallista vuokraa.

Ilmakuvaa meijerialueelta, ensimmäisessä rakenuksessa kuvaajaa
lähimmässä päässä sijaitsi suurtalouspesula, jossa mekin
pesimme vaatteemme. Taustalla häämöttää Harmonitehdas ja oikein
hyvällä tahdolla välähtää pieni kulma itselleni rakkaasta
puisesta piharakennuksesta, joka on uudesrakennusten alta purettu pois.
Kuva vuodelta 1961, Kuvaaja Juhani Eriksson, K-S Museo





Meijerirakennus. Olisi muuten hieno kulttuurikeskus tänä
päivänä keskellä kaupunkia! Meijerillä kävin aika
harvoin. Epäilemättä hygieniamääräykset jo silloin
kielsivät leikkivät lapset pois meijeritiloista.
Turvallisempaa oli leikkiä autokorjaamolla. Silti katoksen
alla kiertäneet kuljettimet, joiden päälle maitotonkat
lastattiin olivat kiehtovia.
Kuva Seppo Turpeinen 1960 K-S Museo
Talo oli melkein kokonaan puutalokortteli, meidän talomme ja meijeri taisivat olla isoimmat. Vappukulkueen järjestäytymistä saattoi seurata nykyisen Cumulus-hotellin kohdalta pihan puolen ikkunoista. Valion kivisessä konttorirakennuksessa oli muutama kerros, ja siellä yläkerrassa saunaosasto, jossa kävimme lauantaisin saunassa. Sauna oli vähän erilainen kuin nykyisin: siellä oli iso saunahuone, ja kiuas oli myös iso, tonttuhattuinen ja kaukana lauteista. Niinpä sinne oli löylynheittoa varten rakennettu systeemi, jossa lauteiden vieressä oli suppilo, johon vesi kaadettiin ja jonka jälkeen vesi meni putkea pitkin kiukaalle. Itse kutsuin suppiloa Tyllistö-tyytteröksi. En ollut mikään saunafriikki. Tyllistö-tyytterö taisi mielestäni olla ainoa hauska asia koko saunomisessa.







Konttorirakennuksen alakerrassa oli legendaarinen Valion kauppa, jossa opin hoitamaan itsenäisesti kauppa-asioita aika pienestä pitäen. Ostamaan maitoa, irtomunia, jäätelöä ja pullaa. Cola-pinnat liittyvät mielessäni Valion kauppaan vielä tänäkin päivänä - niitä vain ei enää saa.

Paikka oli silloin varsin rauhallinen, sillä Hannikaisenkatu ei vielä ollut läpikulkuväylä vaan pussinperä, eli diagonaalia Hannikaisenkadun jatketta ei vielä oltu rakennettu. Merkittävin melunaiheuttaja taisi olla pihalta neljän maissa maakuntaan startanneet maitoautot -  ja rautatie. Pitkät tavarajunat hiukan aina ohiajaessaan hytkyttivät taloa, mutta siihen hyvin tottui. Muutenkin olen aina ollut sikeäuninen. Kerran taisi taloon tulla palohälytys, jossa palomiehet jostain syystä menivät letkun kanssa makuuhuoneeni läpi pihan puolelle, mutta itse vedin kyllä sikeitä koko ajan. Periaatteessa pidän itseäni hyväunisena. Perheeni saattaa olla asiasta toista mieltä.




Kuvassa vasemmalla Valion konttorirakennus, jonka yläkerrassa käytiin saunomassa
ja alakerrassa sijaitsi Valion kauppa.
Kuva Antti Pänkäläinen 50-60-lukujen vaihteesta K-S Museo




























Kun olin pienempi, talossa asui hiukan huonosti muita lapsia. Oli kaksi poikaa, mutta he olivat 5-7 vuotta itseäni vanhempia, joten hirveän paljon yhteistä ei ollut. Tilannetta korvasi kuitenkin Valion lasten yhteisöllisyys noin muuten, eli tunsimme isän työpaikan lapset keskenämme toisemme oikein hyvin. Valio järjesti vappuajeluita ja Valion lasten pikkujouluja ja Valiolla oli Palokassa jugend-henkinen kesähuvila, jonne kaikki kokoontuivat kesälauantaisin saunomaan ja pelaamaan lentopalloa tai koronaa. Monet rakkaimmista lapsuudenmuistoistani ovat sieltä. Nelivuotiaana äiti vei minut myös puolipäiväiseen hoitoon nunnien päiväkotiin, että saisin vähän lapsikontakteja. Sieltä löytyi sitten myös läheisestä SOK:n talosta ikätoveri. Myöhemmin satuin olemaan töissä arkkitehti- toimistossa, jossa piirrettiin rivitaloja Palokkaan juuri Valion huvilan paikalle. Itse en onneksi projektiin osallistunut ja havaitsin asian vasta aivan liian myöhään. Kaikki lapsuuteni tärkeät paikat eivät ole säilyneet ;)

Kouluikäisenä naapuriin muutti lapsiperhe, joilla oli suunnilleen itseni ikäiset lapset. Sitten minullakin oli oikeita lapsinaapureita. Kivaa oli. Talosta löytyi Valion puulaakijoukkueen mailat ja pesäpalloräpylät, jotka lapsille olivat aika isoja, mutta koska välineitä oli tarjolla, me pelasimme pihallamme paljon pesäpalloa. Myös luokkakavereitteni kanssa. Ja tuli todettua, että maitoauton ikkunat olivat vahvempia kuin meidän läpilyöntimme.

Lapsuusmuistoissa pihakasvien merkitystä ei voi väheksyä. Olin antanut kaikille pihakoivuillemme nimet, osa niistä näkyy jo vanhoissa valokuvissa, joissa Aapeli Halonen on perheineen pihamaalla. Sireenimaja oli itselleni erityisen rakas. Sireenin lehdet olivat hyviä setelirahoja ja kukat prinsessoita. Vanhat omenapuumme taitavat olla nykyisin vielä hengissä ravintolan terassilla. Varsinkin toiseen niistä oli helppo kiivetä.


Meijerin pihalla, taustalla äitini ja meijerin seinää, seinustalla
varmaan tuossakin kuljettimia, vaikka vähän toisessa kohdassa
ne olivat selkeämpiä.
Oma kotialbumi.

Isän työpaikka oli tämän päivän mittareilla erittäin yhteisöllinen. Tietysti omalta kohdaltani asiaan vaikutti myös asuinpaikka. Itse koen olleeni suuresti etuoikeutettu, kun olen saanut kasvaa paikassa, jossa olen nähnyt, kun aikuiset ovat oikeasti tehneet töitä. Ja maalaaminen, puusepäntyöt ja autojen korjaaminen olivat kaikki vielä varsin konkreettista työtä. Tänä päivänä varmaan olisi kauhistus, kun pikkutyttö kasvaisi rekka-autojen keskellä, mutta silloin en siinä kyllä nähnyt mitään kummallista.


Ylipäätään talo kasvatti minut sekoitetun kaupunkirakenteen ystäväksi, eli välttämättä en kannata kaupunkimallia, jossa työpaikat, kauppa ja asuminen on tiukasti erotettu toisistaan. Meijeri ja harmonitehdas muodostivat yhdessä pienen kylän ihmisineen. Olihan meillä oma kauppakin, konttorirakennuksen alakerrassa ollut Valion kauppa, joten koulua lukuunottamatta kaikki palvelut olivat vieressä. Rautatieasema ja kioskikin löytyivät vastapäätä. Ja Asemaravintola, mutta sinne isä ei minua päästänyt. Kerran sain kurkistaa ovesta sisään.

Pihalla oli myös puinen pitkä piharakennus, jonka kivisokkelin piiloihin saatiin kätköön vaikka ja mitä. Siellä säilytettiin myös kuomullista mopoa, joka on jotenkin erityisesti jäänyt mieleen. Ja aivan mahtava oli maitolaatikkopino, ne olivat muovisia laatikoita maitotölkkien kuljetusta varten, ja  joiden kyljissä oli reiät (kantamista varten) ja jotka siis pinoutuivat. Niitä reikiä pitkinä pääsi laatikkopinoihin kiipeilemään, ja niitä siirtelemällä sai laatikkopinon sisään helposti rakenneltua vaikka minkälaisia majoja.


Minä ja ensimmäiset luistimet ensimmäisessä koekäytössä - ihan pihalla vain.
Tuohon luisteluun ei silloin tarvittu hienoja keinojäitä - no, en kyllä oppinut
luistelemaankaan. Taustalla vasemmalla rakastamani piharakennus,
josta kovin hyvin ei tunnu valokuvia löytyvän. Suoraan takana toinen
yhtä rakas paikka, eli pihan sireenimaja, jonka takana kaksi koivua,
joille muistaakseni olin antanut nimenkin, Sireenimajan oikealla puolella
kuvan ulkopuolella oli hiekkalaatikko. Oma kotialbumi.


Maitoautojen ohella ajoneuvoista on jäänyt mieleen myös keikkabussi. Eräs autokorjaamon työntekijöistä harrasti tanssiorkesterissa soittamista, ja rukkaili pihalla sitten orkesterinsa keikkabussia. Ette usko, miten hieno se oli sisältä!

Maalarinverstaassa, jonka paikalla on nykyisin keittiö, maalattiin esimerkiksi jäätelökopit kesää varten. Eräänä keväänä maalari oli juuri saanut kaikki kopit sapluunalla maalatuiksi ja näytti isälle, että nyt tuli hienoja. Isä siinä sitten niitä katseli, ja totesi, että hienoja on, ei ole kuin yksi vika. Maalari sanoi, että nyt ei ole kyllä mitään vikaa, mutta olihan niissä. Jokaisen kopin kyljessä luki Vaiojäätelöä.

Kadun puoleisen sisäänkäynnin porrashuoneessa oli portaan alla pieni komero, johon mentiin sisään neliön muotoisesta luukusta. Eräänä päivänä isälle tuli mieleen katsoa sinne, ja osoittautui, että sinne oli muuttanut nuoripari asumaan. Ilmeisesti silloinkin oli pula halvoista vuokra-asunnoista. Tämän sattumuksen jälkeen maailma muuttui, ja meidänkin porrashuoneiden ulko-ovi kadun puolelta laitettiin lukkoon. Samoihin aikoihin meillä lakkasi käymästä kiertävä veitsenteroittaja, joka siihen asti oli pitänyt veitsiemme terävyydestä kahdesti vuodessa huolta.


Tuossa alhaalla on komero, joka kelpasi
ilmaiseksi vuokra-asunnoksi.
Oma kuva 2017








































Uuden meijerin valmistuttua oli tiedossa, että jouduimme muuttamaan pois, ja jokin asunto meidän piti vain kodiksemme hyväksyä, joten harmonitehtaalla kului noin 17 vuotta. Uskon olevani elossaolevista henkilöistä talossa pisimpään asunut. Vielä usean kuukauden ajan muuttomme jälkeen äiti kävi ensin harmonitehtaalla istumassa vähän aikaa kotona ja tuli sitten paikkaan, jossa sattui asumaan. Mukaan tarttui kaksi alkuperäistä valaisinta, joista toinen on valitettavasti särkynyt. Toinen on meillä yhä katossa.
Harmonitehtaan alkuperäinen valaisin katossamme.
Oma kuva 2017

Kun meijeri oli suljettu ja muuttanut Seppälänkankaalle, oli selvää, että Valio tuskin tulisi rakennusta enää pitämään. Lähelle kaavailtu parkkitalo houkutteli Eka-Markettia suunnittelemaan paikalle markettia, ja he tekivätkin paikasta hyvän tarjouksen. Tiesimme myös, että talo suunniteltiin salapurettavaksi jouluna, eikä mieliala pyhien lähestyessä kauhean korkealla ollut.

Harmonitehdasta VR:n varikon suunnalta. Taustalla näkyvät meijerin kolmionmalliset ikkunat. Pohjolan talo on jo rakennettu. Kuva, Keski-Suomen museo.
Isääni kiusasi erityisesti testamenttilahjoituksen ehto, jossa oli mainittu, että Valio saa rakennuksen, koska kykenee sen säilyttämään. Tämä oli ilmeisesti perimmäinen syy, miksi hän menetteli niin kuin menetteli. Hän vuosi asian uskotulle, luotetulle miehelle, joka osasi olla vaiti ja jolla oli hyvät suhteet Keskisuomalaiseen. Tiedän kyllä henkilön. Keksittiin peitetarina, että vuokralaisten nopea häätö aiheutti epäilyksiä ja niin kävi, että kaupunginhallitus kutsuttiin jouluaattona pikaistuntoon suojelemaan rakennus. Luulenpa, että muutamaa vuotta aiemmin näin ei olisi tehty, rakennussuojelun kanssa elettiin murrosvaihetta, jolloin ensimmäisiä kertoja tällainen tapahtuma oli ylipäätään mahdollinen. Kaupunki lunasti talon (tontteineen?) noin 500 000 markalla, kun Eka-market olisi muistaakseni maksanut rakennuspaikasta miljoonia kaksinumeroisen määrän. Nämä luvut voivat olla mielikuvissani vääristyneet, mutta edullisesti kaupunki tämän aikoinaan sai. Samoihin aikoihin ostamamme kerrostaloasunto maksoi 320 000 markkaa, siinä tosin oli viisi huonetta, mutta antaa osviittaa rahan arvosta.

On kuitenkin hyvä huomata, että Valio säilytti rakennuksen kaikkein hulluimpien purkuvuosien yli, voi hyvinkin olla, että joku toinen omistaja olisi purkanut sen jo aiemmin. Kokonainen kortteli puutaloja oli viidentoista vuoden aikana purettu ympäriltä. Ja siksi minua onkin hiukan kiusannut se syntipukin rooli, joka Valiolle on talon historiassa puettu, vaikka loppuepisodi ei ollutkaan kaunis. Matkan varrella rakennus olisi voitu pilata paljon pahemminkin. Onneksi asenne vanhoihin rakennuksiin oli muuttumassa, ja päästiin ajassa tarpeeksi pitkälle. Loppuepisodi ei ole kaikki, mitä Valion kaudella tapahtui. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuuu talon historiassa paljon muutakin.

Rakennuksesta tuli grafiikan paja, mikä oli itselleni mieluinen käyttötarkoitus ja mahdollisti aika ajoin käynnin kotona. Olin ymmärtävinäni, että kaupunginjohtaja Jaakko Lovenin vaimo harrasti grafiikkaa, ja ehkä sieltä tuli idea talon uudesta käytöstä. Kun kävin galleriassa ensimmäisessä näyttelyssä, ja siellä oli esite grafiikan pajasta. Siellä sanottiin Valion ajasta, että talo oli ollut toisarvoisessa käytössä. Itseäni tämä kyllä loukkasi, ja mielestäni talon sen aikaisesta yhteisöllisyydestä olisi nyky-yrityksille ja nyky-yhteiskunnalle paljon opittavaa. Ja ennen kaikkea, MINÄhän asuin siellä ;) Yhteisesti voimme olla iloisia, ettemme tänä päivänä sille paikalle rakennetulle market-rakennuksen raadolle suunnittele uusiokäyttöä. Ehkä sekin olisi jo purettu.

Itseeni rakennus omalta osaltaan istutti kiintymystä vanhoihin rakennuksiin.


Liitän loppuun pientä kuvagalleriaa omista muistokuvistani, jotka jotain talosta kertovat. Tätä kuvagalleriaa täydennän, jos löytyy lisää sopivia kuvia. Harmillisen vähän ollaan kuvattu itse taloa ja enemmän kaikkea muuta ;)

Ruokahuoneemme isän 50-vuotisjuhlien aikoihin. Oma kotialbumi
Samaisista juhlista ruokahuoneen toiseen suuuntaan, violetti seinä, jonka takana oma huoneeni. Tuohon aikaan valitettavasti tehtiin lastulevyseiniä. Nuo sinänsä ihanat ikkunat olivat aika mielenkiintoisia ulkopuolelta pestäviksi, mutta meiltähän homma kävi. Oma kotialbumi.
Ikkunanäkymää Hannikaisenkadulle. Oma kotialbumi.
Ikkunanäkymää VR:n suuntaan. Purettuja puurakennuksia. Oma kotialbumi.
Ikkunanäkymää Lutakkoon. Siellä oli muuten hieno yhtenäinen punatiilirakennusten jono. Oma kotialbumi.
Yläkertaan vievät portaat joidenkin juhlien jälkeen. Ja joo, meillä oli harmaat korkkimatot. Tähän huoneeseen tultiin kaarevaikkunaisista huoneista vihreän kaakeliuunin vieressä olevan oven kautta. Ja keittiöstä pihan puolelta - meillä oli ympärikierrettävä asunto, jossa kuulemma kasvaa onnellisia lapsia. Näiden portaiden alla oli komero, jonne suunnittelimme lemmikkikissamme saavan poikasensa. Itse pyysin myös koulusta vapaata merkittävää perhetapahtumaa varten, mutta en saanut. Onneksi kissa ryhtyi synnytyspuuhiin vapaa-ajalla, mutta tuo komero ei meinannut kelvata, vaan äitini sänky olisi ollut paljon miellyttävämpi paikka. Siinä sitten kanniskelin synnyttävää kissaa portaita ylös ja alas. Lopulta h-hetki tapahtui komerossa, mutta ei montaa minuuttia mennyt, kun pennut olivat ylhäällä äidin sängyssä. Pennuille piti sitten järjestää myös kissanristiäiset. Kastetodistuskin saattaa vielä löytyä. Oma kotialbumi.
Alakerrassa oli autokorjaamo, jota varten pihalle oli avattu suuret ovet. Ylänurkassa näkyy pihan pienempi parveke.
Oma kotialbumi.
Meijerin pihalta, Valion lapset lähdössä vappuajelulle. Taustalla näkyy, miten koko kortteli oli silloin vielä enimmäkseen puutalokortteli, ja nuokin rakennukset on purettu. Oma kotialbumi.
Edelleen vappuhulinaa. Tässä kuvassa näkyy edellisessä kuvassa ollut ovi oikealla, itse olen kuvassa vasemmalla.
Oma kotialbumi.
Ruokahuoneen vihreä kaakeliuuni jouluna. Meillä kävi harmaa joulupukki, mutta aloin olla sitä ikäpolvea, jonka mielestä joulupukin olisi pitänyt olla punainen. Viimeisenä vuonna kun pukkiin uskoin, sellainen sitten tuli. Mutta tämä ostopukki tuli pahasti myöhässä, ja saattoi sillä olla alkoholiongelmakin. Tämän puvun olin saanut lahjaksi, kun isä kävi Kreikassa, ja sitä piti käyttää kaikkina juhlapäivinä. Oma kotialbumi.

Ilmeisesti samalta joululta minä ja Koskenkorvan Paappa. Kovin pitkään tuon jälkeen hän ei enää elänytkään.
Oma kotialbumi.
Yleisisti ottaen sisustuksemme oli varsin 50-luvun henkinen. Tämä pihan puolen huoneesta. Oma kotialbumi.
Sama henki hahmottunee tässä, mutta nyt ollaan kadun puolella. Oma kotialbumi.
Ja sitten loppuun, etteivät ne kaupunkirakennustaiteellisesti kaikkein tärkeimmät paikat unohdu. Edessä hiekkalaatikko
ja takana äärimmäisen rakas sireenimaja. Oma kotialbumi.
Löytyi kuin löytyikin vielä kuva, jossa näkyy itselleni niin rakas piharakennus. Oma kotialbumi.

Ei kommentteja: