Minä soittamassa pianoa ruokahuoneessamme nykyisessä Aapeli-Kabinetissa. Violetti väri taustalla, jota asunnossamme oli käytetty melko yleisesti. Oma kotialbumi. |
Ensimmäinen koulupäiväni Hannikaisenkadun puoleisen pääoven edessä. Oma kotialbumi. |
Ruokahuoneemme ja salimme ovat nykyisin kabinettikäytössä, grafiikan pajan aikaan ne olivat taas galleriakäytössä. Sen sijaan keittiömme, olohuoneemme ja yläkerran makuuhuoneemme on grafiikan pajan remontin yhteydessä erotettu muusta asunnosta, ja ainakin jossain vaiheessa ne toimivat läänintaiteilijan asuntona. Myöhemmin, kun itse toimin Lapin läänintaiteilijana mietin, miten mielenkiintoisella tavalla asiat joskus voivat nivoutua.
Myöhemmin olohuoneemme ja ruokasalimme toimivat näyttelytiloina. Tämän seinän takana sijaitsi oma huoneeni. Kuvaaja Naoji Ishiyama |
Yläkerran makuuhuoneeseemme kuului julkisivussa korkealla näkyvä täyspyöreä ikkuna ja sieltä pääsi ullakolle, joka oli lapselle äärettömän kiehtova maailma ja josta löytyi naapurin lasten kanssa hyviä piiloja salakielisille viesteille. Ruokasalissamme oli nykyisinkin tallella oleva vihreä kakluuni, mutta myös yläkerran makuuhuoneessa oli kakluuni, tosin pienempi ja väriltään punaruskea. Molemmat olivat toimivia.
Asuntohan oli aivan ihana. Periaatteessa oli järjetöntä asua niin kauan niin kalliissa vuokra-asunnossa, mutta kieltämättä, vaikka sitkeästi kuljimme asuntoesittelyissä, niin mikään ei olevan kotimme rinnalla tuntunut yhtään miltään. Ja niinpä maksoimme kallista vuokraa.
Konttorirakennuksen alakerrassa oli legendaarinen Valion kauppa, jossa opin hoitamaan itsenäisesti kauppa-asioita aika pienestä pitäen. Ostamaan maitoa, irtomunia, jäätelöä ja pullaa. Cola-pinnat liittyvät mielessäni Valion kauppaan vielä tänäkin päivänä - niitä vain ei enää saa.
Paikka oli silloin varsin rauhallinen, sillä Hannikaisenkatu ei vielä ollut läpikulkuväylä vaan pussinperä, eli diagonaalia Hannikaisenkadun jatketta ei vielä oltu rakennettu. Merkittävin melunaiheuttaja taisi olla pihalta neljän maissa maakuntaan startanneet maitoautot - ja rautatie. Pitkät tavarajunat hiukan aina ohiajaessaan hytkyttivät taloa, mutta siihen hyvin tottui. Muutenkin olen aina ollut sikeäuninen. Kerran taisi taloon tulla palohälytys, jossa palomiehet jostain syystä menivät letkun kanssa makuuhuoneeni läpi pihan puolelle, mutta itse vedin kyllä sikeitä koko ajan. Periaatteessa pidän itseäni hyväunisena. Perheeni saattaa olla asiasta toista mieltä.
Kuvassa vasemmalla Valion konttorirakennus, jonka yläkerrassa käytiin saunomassa ja alakerrassa sijaitsi Valion kauppa. Kuva Antti Pänkäläinen 50-60-lukujen vaihteesta K-S Museo |
Kun olin pienempi, talossa asui hiukan huonosti muita lapsia. Oli kaksi poikaa, mutta he olivat 5-7 vuotta itseäni vanhempia, joten hirveän paljon yhteistä ei ollut. Tilannetta korvasi kuitenkin Valion lasten yhteisöllisyys noin muuten, eli tunsimme isän työpaikan lapset keskenämme toisemme oikein hyvin. Valio järjesti vappuajeluita ja Valion lasten pikkujouluja ja Valiolla oli Palokassa jugend-henkinen kesähuvila, jonne kaikki kokoontuivat kesälauantaisin saunomaan ja pelaamaan lentopalloa tai koronaa. Monet rakkaimmista lapsuudenmuistoistani ovat sieltä. Nelivuotiaana äiti vei minut myös puolipäiväiseen hoitoon nunnien päiväkotiin, että saisin vähän lapsikontakteja. Sieltä löytyi sitten myös läheisestä SOK:n talosta ikätoveri. Myöhemmin satuin olemaan töissä arkkitehti- toimistossa, jossa piirrettiin rivitaloja Palokkaan juuri Valion huvilan paikalle. Itse en onneksi projektiin osallistunut ja havaitsin asian vasta aivan liian myöhään. Kaikki lapsuuteni tärkeät paikat eivät ole säilyneet ;)
Kouluikäisenä naapuriin muutti lapsiperhe, joilla oli suunnilleen itseni ikäiset lapset. Sitten minullakin oli oikeita lapsinaapureita. Kivaa oli. Talosta löytyi Valion puulaakijoukkueen mailat ja pesäpalloräpylät, jotka lapsille olivat aika isoja, mutta koska välineitä oli tarjolla, me pelasimme pihallamme paljon pesäpalloa. Myös luokkakavereitteni kanssa. Ja tuli todettua, että maitoauton ikkunat olivat vahvempia kuin meidän läpilyöntimme.
Lapsuusmuistoissa pihakasvien merkitystä ei voi väheksyä. Olin antanut kaikille pihakoivuillemme nimet, osa niistä näkyy jo vanhoissa valokuvissa, joissa Aapeli Halonen on perheineen pihamaalla. Sireenimaja oli itselleni erityisen rakas. Sireenin lehdet olivat hyviä setelirahoja ja kukat prinsessoita. Vanhat omenapuumme taitavat olla nykyisin vielä hengissä ravintolan terassilla. Varsinkin toiseen niistä oli helppo kiivetä.
Meijerin pihalla, taustalla äitini ja meijerin seinää, seinustalla varmaan tuossakin kuljettimia, vaikka vähän toisessa kohdassa ne olivat selkeämpiä. Oma kotialbumi. |
Isän työpaikka oli tämän päivän mittareilla erittäin yhteisöllinen. Tietysti omalta kohdaltani asiaan vaikutti myös asuinpaikka. Itse koen olleeni suuresti etuoikeutettu, kun olen saanut kasvaa paikassa, jossa olen nähnyt, kun aikuiset ovat oikeasti tehneet töitä. Ja maalaaminen, puusepäntyöt ja autojen korjaaminen olivat kaikki vielä varsin konkreettista työtä. Tänä päivänä varmaan olisi kauhistus, kun pikkutyttö kasvaisi rekka-autojen keskellä, mutta silloin en siinä kyllä nähnyt mitään kummallista.
Ylipäätään talo kasvatti minut sekoitetun kaupunkirakenteen ystäväksi, eli välttämättä en kannata kaupunkimallia, jossa työpaikat, kauppa ja asuminen on tiukasti erotettu toisistaan. Meijeri ja harmonitehdas muodostivat yhdessä pienen kylän ihmisineen. Olihan meillä oma kauppakin, konttorirakennuksen alakerrassa ollut Valion kauppa, joten koulua lukuunottamatta kaikki palvelut olivat vieressä. Rautatieasema ja kioskikin löytyivät vastapäätä. Ja Asemaravintola, mutta sinne isä ei minua päästänyt. Kerran sain kurkistaa ovesta sisään.
Pihalla oli myös puinen pitkä piharakennus, jonka kivisokkelin piiloihin saatiin kätköön vaikka ja mitä. Siellä säilytettiin myös kuomullista mopoa, joka on jotenkin erityisesti jäänyt mieleen. Ja aivan mahtava oli maitolaatikkopino, ne olivat muovisia laatikoita maitotölkkien kuljetusta varten, ja joiden kyljissä oli reiät (kantamista varten) ja jotka siis pinoutuivat. Niitä reikiä pitkinä pääsi laatikkopinoihin kiipeilemään, ja niitä siirtelemällä sai laatikkopinon sisään helposti rakenneltua vaikka minkälaisia majoja.
Maitoautojen ohella ajoneuvoista on jäänyt mieleen myös keikkabussi. Eräs autokorjaamon työntekijöistä harrasti tanssiorkesterissa soittamista, ja rukkaili pihalla sitten orkesterinsa keikkabussia. Ette usko, miten hieno se oli sisältä!
Maalarinverstaassa, jonka paikalla on nykyisin keittiö, maalattiin esimerkiksi jäätelökopit kesää varten. Eräänä keväänä maalari oli juuri saanut kaikki kopit sapluunalla maalatuiksi ja näytti isälle, että nyt tuli hienoja. Isä siinä sitten niitä katseli, ja totesi, että hienoja on, ei ole kuin yksi vika. Maalari sanoi, että nyt ei ole kyllä mitään vikaa, mutta olihan niissä. Jokaisen kopin kyljessä luki Vaiojäätelöä.
Kadun puoleisen sisäänkäynnin porrashuoneessa oli portaan alla pieni komero, johon mentiin sisään neliön muotoisesta luukusta. Eräänä päivänä isälle tuli mieleen katsoa sinne, ja osoittautui, että sinne oli muuttanut nuoripari asumaan. Ilmeisesti silloinkin oli pula halvoista vuokra-asunnoista. Tämän sattumuksen jälkeen maailma muuttui, ja meidänkin porrashuoneiden ulko-ovi kadun puolelta laitettiin lukkoon. Samoihin aikoihin meillä lakkasi käymästä kiertävä veitsenteroittaja, joka siihen asti oli pitänyt veitsiemme terävyydestä kahdesti vuodessa huolta.
Tuossa alhaalla on komero, joka kelpasi ilmaiseksi vuokra-asunnoksi. Oma kuva 2017 |
Uuden meijerin valmistuttua oli tiedossa, että jouduimme muuttamaan pois, ja jokin asunto meidän piti vain kodiksemme hyväksyä, joten harmonitehtaalla kului noin 17 vuotta. Uskon olevani elossaolevista henkilöistä talossa pisimpään asunut. Vielä usean kuukauden ajan muuttomme jälkeen äiti kävi ensin harmonitehtaalla istumassa vähän aikaa kotona ja tuli sitten paikkaan, jossa sattui asumaan. Mukaan tarttui kaksi alkuperäistä valaisinta, joista toinen on valitettavasti särkynyt. Toinen on meillä yhä katossa.
Harmonitehtaan alkuperäinen valaisin katossamme. Oma kuva 2017 |
Kun meijeri oli suljettu ja muuttanut Seppälänkankaalle, oli selvää, että Valio tuskin tulisi rakennusta enää pitämään. Lähelle kaavailtu parkkitalo houkutteli Eka-Markettia suunnittelemaan paikalle markettia, ja he tekivätkin paikasta hyvän tarjouksen. Tiesimme myös, että talo suunniteltiin salapurettavaksi jouluna, eikä mieliala pyhien lähestyessä kauhean korkealla ollut.
Harmonitehdasta VR:n varikon suunnalta. Taustalla näkyvät meijerin kolmionmalliset ikkunat. Pohjolan talo on jo rakennettu. Kuva, Keski-Suomen museo. |
On kuitenkin hyvä huomata, että Valio säilytti rakennuksen kaikkein hulluimpien purkuvuosien yli, voi hyvinkin olla, että joku toinen omistaja olisi purkanut sen jo aiemmin. Kokonainen kortteli puutaloja oli viidentoista vuoden aikana purettu ympäriltä. Ja siksi minua onkin hiukan kiusannut se syntipukin rooli, joka Valiolle on talon historiassa puettu, vaikka loppuepisodi ei ollutkaan kaunis. Matkan varrella rakennus olisi voitu pilata paljon pahemminkin. Onneksi asenne vanhoihin rakennuksiin oli muuttumassa, ja päästiin ajassa tarpeeksi pitkälle. Loppuepisodi ei ole kaikki, mitä Valion kaudella tapahtui. Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuuu talon historiassa paljon muutakin.
Rakennuksesta tuli grafiikan paja, mikä oli itselleni mieluinen käyttötarkoitus ja mahdollisti aika ajoin käynnin kotona. Olin ymmärtävinäni, että kaupunginjohtaja Jaakko Lovenin vaimo harrasti grafiikkaa, ja ehkä sieltä tuli idea talon uudesta käytöstä. Kun kävin galleriassa ensimmäisessä näyttelyssä, ja siellä oli esite grafiikan pajasta. Siellä sanottiin Valion ajasta, että talo oli ollut toisarvoisessa käytössä. Itseäni tämä kyllä loukkasi, ja mielestäni talon sen aikaisesta yhteisöllisyydestä olisi nyky-yrityksille ja nyky-yhteiskunnalle paljon opittavaa. Ja ennen kaikkea, MINÄhän asuin siellä ;) Yhteisesti voimme olla iloisia, ettemme tänä päivänä sille paikalle rakennetulle market-rakennuksen raadolle suunnittele uusiokäyttöä. Ehkä sekin olisi jo purettu.
Itseeni rakennus omalta osaltaan istutti kiintymystä vanhoihin rakennuksiin.
Liitän loppuun pientä kuvagalleriaa omista muistokuvistani, jotka jotain talosta kertovat. Tätä kuvagalleriaa täydennän, jos löytyy lisää sopivia kuvia. Harmillisen vähän ollaan kuvattu itse taloa ja enemmän kaikkea muuta ;)
Ruokahuoneemme isän 50-vuotisjuhlien aikoihin. Oma kotialbumi |
Ikkunanäkymää Hannikaisenkadulle. Oma kotialbumi. |
Ikkunanäkymää VR:n suuntaan. Purettuja puurakennuksia. Oma kotialbumi. |
Ikkunanäkymää Lutakkoon. Siellä oli muuten hieno yhtenäinen punatiilirakennusten jono. Oma kotialbumi. |
Alakerrassa oli autokorjaamo, jota varten pihalle oli avattu suuret ovet. Ylänurkassa näkyy pihan pienempi parveke. Oma kotialbumi. |
Meijerin pihalta, Valion lapset lähdössä vappuajelulle. Taustalla näkyy, miten koko kortteli oli silloin vielä enimmäkseen puutalokortteli, ja nuokin rakennukset on purettu. Oma kotialbumi. |
Edelleen vappuhulinaa. Tässä kuvassa näkyy edellisessä kuvassa ollut ovi oikealla, itse olen kuvassa vasemmalla. Oma kotialbumi. |
Ilmeisesti samalta joululta minä ja Koskenkorvan Paappa. Kovin pitkään tuon jälkeen hän ei enää elänytkään. Oma kotialbumi. |
Yleisisti ottaen sisustuksemme oli varsin 50-luvun henkinen. Tämä pihan puolen huoneesta. Oma kotialbumi. |
Sama henki hahmottunee tässä, mutta nyt ollaan kadun puolella. Oma kotialbumi. |
Ja sitten loppuun, etteivät ne kaupunkirakennustaiteellisesti kaikkein tärkeimmät paikat unohdu. Edessä hiekkalaatikko ja takana äärimmäisen rakas sireenimaja. Oma kotialbumi. |
Löytyi kuin löytyikin vielä kuva, jossa näkyy itselleni niin rakas piharakennus. Oma kotialbumi. |
1 kommentti:
Hei Hanna. Olen Timo Kässi Uuraisilta. Olen etsinyt tietoa Halosen harmoonitehtaan historiasta ja siitä miten Valio tuli rakennuksen omistajaksi. Askelmerkit rakennuksen suojeluun olivat jo tiedossa, koska isäni Heikki Kässi oli blogissasi mainittu sanansaattaja.
Vanhempasi olivat minulle tuttuja, sillä Heikki oli Keski-Suomen maitokunnan hallituksessa, viimeisiltään pj. Valion paikallinen johto osallistui kokouksiin. Muistelen Heikin sanoneen, että isäsi oli osuuskunnan kokousten sihteeri.
Lauri Ranto oli Valion mies, kuten kirjoitat.Heikki tykkäsi Ilimajokisen suoruudesta. Toisin oli I. Finskasin laita.
Suojeluketju meni kuten kirjoitat. Lauri puhui suojelusta Heikille, joka otti yhteyden Erkki Laatikaiseen. Laatikainen poikkesi Heikin ja Annikin luona silloin tällöin käydessään mökillään Lannevedellä. Heikki oli pitkäaikainen johtokunnan jäsen lehdessä.
Laatikainen otti yhteyttä Loveniin ja maaherra Sipposeen.
Lopputulos oli hyvä kaikin puolin. Valiolle ei tullut mainehaittaa.
Lähetä kommentti